WiB Women in Black

Milloin markkinoinnin ulkoistus kannattaa? 6 tilannetta, jolloin ulkoistettu markkinointi on järkevä valinta

Somea päivitetään, kampanjoita kokeillaan silloin tällöin ja blogejakin tuotetaan, joskin satunnaisesti. Liidejä ei juuri tule, eikä markkinointi tunnu vievän liiketoimintaa eteenpäin. Jos sinusta tuntuu, että markkinointia kyllä tehdään, mutta tuloksia ei synny, kannattaa valintalistalle ottaa markkinoinnin ulkoistus.

Et ole yksin näiden haasteiden kanssa, sillä markkinoinnin tehottomuus on yksi yleisimmistä tilanteista pk-yrityksissä. Aika usein taustalta löytyvät samat syyt: markkinoinnilla ei ole omistajaa ja markkinointi on liiketoiminnan tukitoiminto, ei liiketoiminnan keskiössä.

Markkinoinnin ulkoistus sopii moneen tilanteeseen

  1. Kun markkinointia tehdään muiden töiden ohella

Monessa yrityksessä markkinointi kuuluu vähän kaikille – ja lopulta ei kenellekään. Toimitusjohtaja tekee sitä muiden töidensä ohessa, myynnistä tulee pari kampanjaideaa vuodessa ja joku päivittää somea silloin, kun ehtii. Kuulostaako tutulta? Tekeminen jää väkisinkin pistemäiseksi, ja kukaan ei katso kokonaisuutta eikä vastaa tuloksista.

  1. Markkinoinnin rekrytointi tuntuu liian isolta askeleelta

Oman markkinointipäällikön palkkaaminen on iso päätös tai kokoaikaista markkinointipäällikköä ei tarvita, ainakaan ihan alkuun. Markkinointipäällikön palkkaus ei ole pelkkä kuukausipalkka vaan investointi, joka nousee helposti noin 100 000 euroon vuodessa. Ja ennen kuin pääset edes alkuun, aikaa kuluu rekrytointiin kuukausia.

Uuden henkilön palkkaus ei ole riskitöntä. Jos et ole täysin varma, millaista osaamista tarvitset, ulkoistaminen on huomattavasti kevyempi ja turvallisempi tapa edetä. Saat osaamisen käyttöön ilman pitkää sitoutumista – ja ennen kaikkea ilman rekrytointiriskiä.

  1. Tuloksia tarvitaan nyt – ei puolen vuoden päästä

Rekrytointi ja perehdytys vievät aikaa. Ja usein kestää kuukausia ennen kuin uusi tekijä alkaa tuottaa tuloksia. Jos kasvua haetaan, mutta markkinointi ei ole tavoitteellista ja aktiviteetit ovat pistemäisiä, on markkinoinnin  ulkoistaminen erittäin hyvä vaihtoehto. Ulkoistettu markkinointipäällikkö voi aloittaa nopeasti ja keskittyä suoraan siihen, mikä oikeasti kasvattaa liiketoimintaasi. 

  1. Kun yksi ihminen ei voi tehdä kaikkea

Rehellisesti sanottuna yksi markkinointipäällikkö ei voi hallita kaikkea. Hänen pitäisi suunnitella strategiaa, tuottaa sisältöä, hallita digimarkkinoinnin kenttä, ehkä järjestää tapahtumia, varmistaa myynnin ja markkinoinnin tiivis yhteistyö, analysoida dataa ja kehittää markkinointia. Usein tämä johtaa siihen, että mitään ei tehdä kunnolla. Tällöin täsmäosaaminen ja lisäkädet tulevat tarpeeseen.

  1. Markkinointi ei tuo myyntiä

Tämä on ehkä tärkein kysymys: tuottaako markkinointi oikeasti laadukkaita liidejä ja myyntiä? Jos vastaus on epämääräinen tai “ei oikein”, ongelma ei yleensä ole tekemisen määrä vaan laatu.

  • Viestit eivät puhuttele kohderyhmää
  • Kohderyhmä ei ole tarkka
  • Tekeminen ei johda myyntiin

Tällöin ulkopuolinen näkökulma on usein arvokas. Joku, joka katsoo kokonaisuutta ilman sisäisiä oletuksia ja uskaltaa myös muuttaa suuntaa.

  1. Kun haluat maksaa vain tehdystä työstä

Yksi usein aliarvioitu näkökulma on kustannustehokkuus. Kun palkkaat työntekijän, maksat lomista, sairauspoissaoloista, sivukuluista ja ajasta, joka ei mene suoraan tekemiseen. Ulkoistettu markkinointipäällikkömallissa maksat vain tehdystä työstä. Ulkoistusmalli on  joustava ja monessa tilanteessa myös yllättävän tehokas.

Entä milloin ei kannata ulkoistaa?

On myös tilanteita, joissa ulkoistaminen ei ole paras ratkaisu. Jos:

• on jo vahva markkinointitiimi
• tekeminen on systemaattista ja tuloksellista
• markkinointi on selkeästi johdettua
• markkinointi ja myynti ovat tiivis kokonaisuus

Aina ei kuitenkaan ole kyse pelkästään resursseista ja osaamisesta

Markkinoinnin ulkoistus ei ole aina puhtaasti resurssi- tai osaamiskysymys, vaan käytännössä kyse on myös jostain muusta:

→ Kuka johtaa markkinointia ja onko strategia kristallinkirkas?
→  Onko tekemisellä selkeä suunta – kuka vastaa  tuloksista viime kädessä?
→  Onko markkinointi myös johdon prioriteettilistalla?

Jos pohdit, mikä olisi paras ratkaisu juuri teille, maksuton kartoitus on usein hyvä ensimmäinen askel.

Tutustu Vuokraaa markkinointipäällikkö –palveluun.

Kirjoittaja:

Jaana Minkkinen, WiB Women in Black Oy
Markkinoinnin asiantuntija, CEO
30+ vuotta markkinoinnin johtamisesta ja rekrytoinneista

Jaa tämä artikkeli: